torstai 8. syyskuuta 2016

Lampun henki

Kuva taikalampusta, josta nousee savua.
Sitten lamppu vain syttyi. Kukaan ei sitä odottanut, eikä kukaan edes tiennyt lampun olemassaolosta. Edes hän, jossa lamppu viimein syttyi, ei tiennyt lampusta, sen syttymisestä tai olemassaolosta mitään. Mutta koska niin on säädetty, että hän, josta tulee lamppu, voidellaan täyteen öljyä, tuolloin myös lamppu syttyy. Sitä ei voi kiistää, mikä on säädetty, sen kanssa voi vain oppia tulemaan toimeen.

Sitten, kun lamppu oli syttynyt, se alkoi syytää ympärilleen toivoa. Se huusi: toivokaa mitä haluatte, kysykää mitä osaatte, ja minä annan teille kaikki vastaukset. Heti esiin tuli skeptikko, joka sanoi, ettei usko lampunhenkeen. Hän jopa lampulle puhuessaan sanoi, ettei usko edes lampun olemassaoloon, vaan että hän vain puhelee tässä itsekseen omalle alitajunnalleen. Lampun henki kunnioitti skeptikon toivomusta ja repi häneltä molemmat silmät päästä.

Seuraavaksi järki ja tunne alkoivat tapella lampusta. Tunne sanoi sen olevan työkalu lisääntymiseen ja runsaaseen ravintoon. Järki onneksi varoitti ja sanoi, ettei kukaan voi vain toivoa lisääntymiskumppaneita ja ruokaa, mistä sitä tietää, pitääkö juuri niistä kumppaneista tai siitä ruoasta. Pian lamppu huomasi olevansa kahden käden puristuksessa, järki oli muuttunut oikeaksi kädeksi ja hieroi lamppua myötäpäivään. Tunne puolestaan oli muuttunut vasemmaksi kädeksi ja siveli lamppua nätisti vastapäivään. Pian lamppu ei enää osannut muuta, kuin toteuttaa toiveita ja perua niitä. Kohta kukaan ei enää hallinnut tilannetta, ja lamppu alkoi hiipua kuin kynttilä avomerellä.

Kun lamppu oli jo niin himmeä, ettei se valaissut edes itseänsä, tuli lampunhenki taas esiin. Nyt hän piteli arabialaista sapelia, ja löi molemmat lamppua hieroneet kädet poikki. Henki huusi: te varkaat! Varkaan kohtelun te saitte, kun ette osanneet päättää, mikä on oikein ja mikä väärin. Nyt lamppu pääsi taas rauhassa keräämään voimaansa, ja pian valoa alkoi loistaa koko huoneen täydeltä. Kun enää kukaan ei puuttunut lampun loisteeseen, se alkoi jo tuottaa valoa lähiseudun kasveille, ja jopa melkein kuihtuneet hyvänhedelmän puut alkoivat taas tuottaa satoa.

Kun lamppu oli loistanut riittävän kauan, se ei enää koskaan hiipunut, vaan loisti yhä enemmän ja enemmän. Pian se loisti niin paljon, ettei edes aurinko voinut muuta kuin liittyä sen valoon. Aurinkoa seurasivat kaikki muut galaksin tähdet, ja yksitellen niistä tuli osa hohtavaa lamppua.


Kun lamppu oli loistanut vieläkin kauemmin, se jossain vaiheessa huomasi olevansa ainoa valo ja olomuoto tyhjän ja mustan pimeyden keskellä. Silloin lamppu ymmärsi olevansa Vapaa Tahto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti