torstai 29. syyskuuta 2016

Ilmestysmajan ovi aukeaa

Kuvassa on kuvitteellinen ilmystysmaja, josta nousee valkoista valoa.
Ihmiskunnan kerma oli kerääntynyt ilmestysmajan eteen. Kaikki odottivat, jotta vihdoin näkisivät, millainen ihminen majasta oli astumassa ulos. Sen täytyy olla Buddha itse, joku huusi. Ainoa oikea Jumalan poika on Jeesus Kristus, joku toinen tiuski vastaan. Ehkä se on Mooses ja Elia, tai mitä jos se onkin Muhammed, joukossa pohdittiin.

Kun ilmestysmajan ovi aukeni, ulos ei astunutkaan ihminen, vaan epäolio ilman muotoa ja nimeä. Kukaan ei osannut kutsua häntä tai kuvata häntä. Epäolio kuitenkin nousi ihmisten mieleen heidän sisältään käsin ja antoi heidän tietoisuuteensa nousta mahdollisuuden kysyä kysymyksiä, joihin he eniten tarvitsivat vastauksia.

Pohjoisesta tullut mies kysyi heti: opeta meidät kävelemään vettenpäällä ja selitä meille, miten teit sen. Samalla ihmisten sydämeen aukeni ymmärrys, miten vettenpäällä kävellään – kyse on puhtaista jaloista.

Etelästä tullut nainen edellisestä kysymyksestä häkeltyneenä kysyi: sanotaan, että osaat hallita säätä. Kerro heti, miten pystyit tyynnyttämään suuren myrskyn. Sillä hetkellä ihmisten sydämeen aukeni ymmärrys siitä, miten suuri myrsky tyynnytetään – kouluttamalla mustasta siasta tulee valkea ratsu.

Idästä tullut nuorukainen ihmetteli edellistä vastausta, mutta kysyi jo seuraavaa asiaa: sinun on kerrottu monessa paikassa muuttaneen veden viiniksi, haluan heti tietää, miten se on mahdollista. Ennen kysymyksen loppua ihmisten sydämissä aukeni jo ymmärrys, miten veden voi muuttaa viiniksi – kun taivas ja maa vihitään mentaaliseen avioliittoon, vesi muuttuu viiniksi itsestään.

Lännestä saapunut vanhus nojasi riutuneeseen sauvaansa ja ääneen ihmetteli seuraavan kysymyksen: joka puolella maailmaa tiedetään, miten sinä nostit vuoren hartioidesi päälle ja viskasit sen menemään – haluan tietää, miten se on mahdollista. Viimeisen kysymyksen kohdalla ihmisten sydämissä ei tuntunut mitään uutta. Pian kuitenkin läheinen vuori nousi ilmaan ja hajosi kappaleiksi. Ihmisistä tuntui, kuin heidän silmänsä olisi auennut ja terve.

Kun kaikki maailmanääristä tulleet kysymykset oli kysytty, epäolio poistui elämänpyörästä takaisin ikuiseen lepoon. Viimeisenä tekonaan hän pohti omassa mielessään, miksi ihmisiä kiinnosti juuri nämä kysytyt asiat. Miksi kukaan ei kysynyt, miten kaikille nälkäänäkeville saataisiin riittävästi ravintoa ja puhdasta vettä, tai miten rakentaa ilmainen energiaverkko ympäri maailman, tai miten saavutetaan maailmanlaajuinen rauha, tai mikä on elämän tarkoitus. Vielä epäolio pohti: ehkä ihmiset jossain vaiheessa ymmärtävät, että samat vastaukset käyvät sekä heidän kysymiinsä että minun pohtimiini kysymyksiin.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Chakrojen tasapainottaminen sytyttää tietoisuuden

Tässä olisi pohdittavaa kuvan muodossa sunnuntain kunniaksi. Kuva auttaa myös hahmottamaan sitä, että jos on "ongelmissa" jonkin tietyn chakran kanssa, niin apu saattaakin löytyä sen "vastakohdasta". Jos haluaa avata "kolmatta silmää" muistaakseen luomistyötä tms, tällöin kannattaa harjoittaa myös tunne-chakraa. Myös kaikki muistitekniikat perustuvat juuri tunnemuistin aktiiviseen käyttöön.

Kuvassa verrataan ihmisen chakroja menorah-kynttelikköön.
Chakrojen aktivointiohjeet löytyvät Menorah-kyntteliköstä, tietoisuuden lampusta.

Huomautetaan lopuksi vielä, että ihmisen oman tahdon ja persoonan vastakohdaksi muodostuu Tieto ja Elämä, eli kaksi hengenosaa, joita yhdessä voidaan nimittää vaikkapa Jumalaksi (tai tietoiseksi elämäksi).

perjantai 23. syyskuuta 2016

Keitä te olette?

Kuvassa on Osiriksen vinjetti, sen edessä uhrilahjapöytä, sekä Totuuden tien kulkija.
Liikuta hiiri kuvan päälle, niin saat vastauksia.

Maaseudulla isäntien isäntä oli saanut kesän peltotyöt päätökseen ja istui levossa odottamassa sadonkorjuujuhlia. Paikalle alkoi virrata ihmisiä sieltä täältä. Isäntien isäntä halusi haastatella heitä kaikkia ja kysyi: ”Keitä te olette?”

Ensimmäiset vastasivat: ”Olemme buddhalaisia.”

Isäntä kysyi: ”Mitä se tarkoittaa?”

Ensimmäiset sanoivat: ”Seuraamme Buddhaa.”

Isäntä kysyi lisää: ”Miten voitte olla buddhalaisia? Buddha opetti olemaan kiinnittymättä mihinkään tässä maailmassa. Nyt te kuitenkin sanotte olevanne buddhalaisia ja selvästi lokeroitte itsenne ei-buddhalaisten vastakohdaksi, minusta tuo näyttää kiinnittymiseltä tähän maailmaan.”

Samalla toiset tulivat paikalle ja isäntien isännän silmien eteen ja he vastasivat: ”Olemme kristittyjä.”

Isäntä kysyi: ”Mitä se tarkoittaa?”

Toiset sanoivat: ”Seuraamme Jeesusta.”

Isäntä mietti taas: ”Miten voitte olla kristittyjä? Jeesus opetti olemaan kiinnittymättä mihinkään tässä maailmassa, hän jopa sanoi, että olkaa ohikulkijoita ja ettei ihmisen pojalla ole paikkaa, jonne päänsä kallistaa. Nyt te kuitenkin sanotte olevanne kristittyjä ja teillä kaikilla on paikka, jonne päänsä kallistaa. Minusta tuo näyttää kiinnittymiseltä tähän maailmaan.”

Yhä lisää uskontojen edustajia saapui odottamaan sadonkorjuuta, mutta isäntien isäntä oli vain enemmän ja enemmän ihmeissään. Hän pohti itsekseen, ettei muistanut Buddhana tai Jeesuksena ollessaan opettaneensa mitään näistä asioista, joita ensimmäiset ja toiset, sekä kaikki muut uskontoryhmät pitivät johtotähtinään. Totisesti, jos vanha Aabraham olisi elossa, hän ottaisi korvasta kiinni kristittyä, juutalaista ja muslimia, ja pakottaisi heidät ensin pyytämään anteeksi toisiltaan ja sitten lopuksi halaamaan toisiansa. Ja vielä jos kaikkein vanhin, Aatami, olisi heidän seassaan, eikö hän voisi kysyä: ”Enkö olekaan teidän yhteinen fyysinen ja henkinen isänne. Mitä te niskuroitte toisianne vastaan?” Totisesti: Aatami ottaisi korvasta kiinni ateistia, hindulaista, taolaista, kungfutselaista, mormonia, Jehovan todistajaa, sekä kolmea yllämainittua, ja sanoisi heille: ”Nyt loppuu tämä homma, pyytäkää toisiltanne anteeksi ja halatkaa toisianne.”

Isäntien isäntä mietti: tällöin lepo olisi taas aitoa lepoa ja sadonkorjuujuhlassa olisi tarjolla oikeaa satoa.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Vertaus tietokonekaupasta

Kuvassa on ostoskärryihin pakattu sielun rakenne.

Taivasten valtakunta on kuin tietokonekauppa, jonka myyjät ovat arkkienkeleitä. Mies meni sisään liikkeeseen ja katseli kaikkia erilaisia tietokoneita ja oheistarvikkeita. Koska miehellä oli oma Syynsä mennä kauppaan, niin hän myös tuon Syyn perusteella etsi konetta ja siihen liittyviä tarvikkeita.

Pian myyjä tuli miehen luokse ja kysyi: ”Kuka sinä olet, miksi olet täällä ja mihin sinä näitä tavaroita oikein tarvitset?”

Mies vastasi: ”Olen vain työläinen, joka tarvitsee koneen työnsä tekoon. Entinen koneeni alkaa olla jo loppuunpalanut. En voi olla ilman konetta, sillä muuten minä ja perheeni jäämme ilman toimeentuloa.”

Myyjä palveli miestä ja hän sai kaiken haluamansa. Seuraavaksi kauppaan astui nainen. Myös nainen kantoi Syynsä mukanaan ja etsi ulkoista kovalevyä.

Pian eräs toinen myyjä huomasi naisen ja lähestyi häntä: ”Kuka sinä olet, miksi olet täällä ja mihin olet näitä tavaroita tarvitsemassa.”

Nainen sanoi itsevarmasti: olen kauppias ja menestyvä sellainen. Tarvitsen ulkoisen kovalevyn, jotta voin tallentaa sinne uusimmat saavutukseni, sillä omasta koneestani alkaa muisti loppua kesken.

Myyjä palveli naista ja hän sai kaiken haluamansa. Samalla kauppaan astui seuraava asiakas, jonka Syy näkyi selvästi jo hänen kasvojensa piirteistä. Myyjät katsoivat toisiansa ja tiesivät, kenen vuoro on palvella.

Hän, kenen vuoro oli, astui eteen ja sanoi: ”Kuka sinä olet, miksi olet täällä ja mitä sinä oikein haluat näillä tavaroilla tehdä.”

Asiakas oli hyvin koulutettu ja ansiokkaasti tutkinut kirjallisuutta, ja ehkä siksi uskalsi sanoa: ”Olen ollut pappina jo 40 vuotta, eli minun koneeni on minulle hyvin rakas. Olen silti jo pitkään rukoillut uutta konetta ja toivonut tämän vanhan vielä kestävän, mutta nyt minä uskon, että on tullut aika hankkia uusi kone. Eikö jokaisella ole nykyään erilainen kone – sellainen, joka korostaa juuri sitä, minkälainen hän itse on?”

Koska myyjän tehtävä oli tukea, eikä opettaa, hän vastasi: ”Kuljen sinun kanssasi, halusit sitten minkälainen koneen tahansa.”

Asiakas jatkoi: ”Haluan omanlaiseni koneen, jolla voin tehdä hyvää kaikille ja auttaa kaikkia.”

Myyjä palveli asiakasta ja huolehti siitä, että hän sai kaiken haluamansa. Samalla ovenavauksella kauppaan tuli hiljaisuus. Ehkä sen toi mukanaan seuraava asiakas, joka astui esiin ja kysyi kovalla äänellä: ”Missä täällä on myyjät? Kuka tulee tänne heti palvelemaan minua, olenhan poliitikko, sotilas ja kuningas.”

Seitsemän myyjää katsoivat toinen toistansa vuorotellen. He eivät osanneet tehdä mitään tämän asiakkaan hyväksi. Myyjien oli pakko kääntyä esimiehensä puoleen ja kysyä: ”Mitä me teemme tämän asiakkaan kanssa, joka väittää olevansa poliitikko, sotilas ja kuningas? Emme osaa tehdä mitään.”

Esimies vastasi palvelijoille: ”Katsokaa syvälle hänen silmiinsä ja etsikää perimmäistä Syytä, miksi hän tuli tänne kauppaan. Jos te löydätte jonkin syyn – minkä tahansa – langettakaa hänen päälleen kaikki seitsemän vitsausta vuorotellen. Mutta jos te ette löydä hänen silmistään enää mitään Syytä, ottakaa hänet avosylin vastaan palkattomaan työharjoitteluun.”

lauantai 17. syyskuuta 2016

Jokainen kutsutaan tavallaan

Kuvassa kuviteltu kirkon ohjelmisto.
Tarkastele kuvaa klikkaamalla sitä
Totuus on kuin salaperäinen muukalainen, joka astui sisään ikivanhaan kirkkoon. Hän ei tuntenut käyttäytymissääntöjä tai muita ihmisten keksimiä arkipäisiä sopimuksia. Pappi toisteli kirjasta muistiinsa tallentamaa pyhää sanaa, kun muukalainen käveli pitkin käytävää ja katsoi ihmisiä syvälle sieluihin. Hän ei istunut takariviin, ei eturiviin, eikä sivupaikoille, vaan käveli suoraan alttarille. Pian kaikki olivat hiljaa, myös pappi. Kun muukalainen avasi suunsa, kirkossa oli pitkästä aikaa Totuus läsnä. 

Muukalainen sanoi: ”Olen tullut yksinäisyydestä ja minussa on ottanut tapahtuakseen kaikki ennustusten sanat, ei osa, vaan joka ikinen sana.”

Pappi suuttui ennen, kuin lause oli loppunut ja sanoi vaativalla äänellä: ”Tämä ei ole totta, ja sinun, muukalaisen, pitää lähteä täältä heti pois.”

Muukalainen ihmetteli: ”Jos edes pappi ei usko, niin mitä te täällä teette? Ketä te rukoilette ja minkä vuoksi? Onhan sanottu Jeesuksen toimesta: ”jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.” Jos siis minä - muukalainen - olen tehnyt, kuten Isä tahtoo, enkö minä silloin ole Jeesuksen veli tai sisar? Ja jos vielä olen hänen veljensä tai siskonsa, eikö minulla ja hänellä ole sama Isä? Eikö veljeksillä ja sisaruksilla ole aina sama Isä?”

Muukalainen jatkoi: ”Rakas pappi, jos sinä et ole toteuttanut Isämme tahtoa, et sinä ole Jeesuksen veli tai sisko. Miten voit silloin neuvoa tätä seurakuntaakaan toteuttamaan Isän tahtoa? Ei kukaan muu tiedä Isän tahtoa kuin hänen lapsensa. Jokainen Isän lapsi on saanut häneltä kutsun oppia tuntemaan hänet. Onko sinut kutsuttu, ja jos on, oletko seurannut kutsua?”

Eturivissä istuva toinen pappi tulistui: ”Ei Isä mitään kutsuja lähettele, vaan me olemme jo pelastuneet uskomme kautta. Meidän on taivaspaikka ja olemme kaikki kristittyinä valtakunnan perillisiä.”

Muukalaista huvitti: ”Minäkään en jaksanut aiemmin lukea kirjaa loppuun asti, mutta sitten kun luin, huomasin Jaakobin kirjoittaneen meille: ”Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa?” Johannes jatkoi kirjeessään tätä opetusta sanoen: ”Sen, joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän eli.” Oletteko te eläneet, kuten Jeesus eli?”

Sitten muukalaisen toinen silmä alkoi loistaa, ja kuin ukkosen jyrinä hän sanoi: ”Te olette kuin fariseukset kaksi tuhatta vuotta sitten. Olette koiria juoma-astian edessä. Ette juo itse ikuisestä lähteestä, mutta vartioitte sitä, ettekä päästä yhtään janoista ihmistä juomaan siitä. Te ennemmin annatte ihmisen kuolla janoon kuin päästätte hänet juomaan siitä, mikä on teille niin tärkeä, mutta jota te ette lainkaan tunne. Siellä, missä minut tunnetaan ja missä minä en ole muukalainen, vaan olen kotona, siellä ei lainkaan teitä tunneta. Ihmettelen suuresti, mitä te oikein teette Isäni talossa.”

Nuorukainen yleisön joukosta kysyi neuvoa muukalaiselta: ”Sinua ei näytä täällä kukaan tuntevan, vaikka sinä tunnet tämän talon, mutta minä haluaisin silti kysyä sinulta, että miten Jumala kutsuu meidät luokseen kulkemaan ikuista tietä?”

Muukalaisen molemmat silmät alkoivat loistaa kuin aamu- ja iltatähti: ”Se kutsu on kuin salaperäinen muukalainen, joka astui sisään ikivanhaan kirkkoon.”

maanantai 12. syyskuuta 2016

Valheiden viidakossa

Kuvassa loimuaa iltanuotio vihreällä niityllä.
Valheiden viidakossa villieläimet olivat istuutuneet nuotion ääreen.

Villisika aloittaa keskustelun: ”Minä kyllä rakastan vaimoani, vaikka petänkin häntä muiden kanssa. Ehkä vain rakastan itseäni enemmän kuin häntä. Ei kai siinä ole mitään pahaa, että välittää itsestään ja huolehtii omista tarpeistaan.”

Jalopeura tokaisi villisialle: ”Sinä oletkin petturisika - me jalopeurat emme koskaan alentuisi tuollaiseen sikamaiseen käytökseen. Itseasiassa tekisi mieli ottaa kunnolla vauhtia ja sarvet tanassa tappaa sinut siihen paikkaan.”

Varis raakkui molemmille: ”Te viettienne orjat! Olette molemmat vain miellyttämisenhaluisia kurjia, kun mietitte, mitä muut teistä mahtavat ajatella. Me varikset emme anna tuollaiselle tilaa sydämessämme, sillä on paljon tärkeämpää kerätä välkehtiviä esineitä pesäkoloon iltojenratoksi. Se ei ole keneltäkään pois, että meillä on niin paljon.”

Pieni hiiri nosti itsensä varjosta esiin ja piipitti: ”Te varikset olette kiittämätöntä sakkia. Mitä te helyillänne teette? Me hiiret kuljemme jatkuvassa pelossa täällä viidakossa, mutta onneksi meitä on niin paljon, ettemme koskaan joudu olemaan yksin. Vaikka puolisomme tulisi syödyksi, saamme kyllä hankittua uuden ennen seuraavaa päivää. Näin meillä on aina läheisyyttä ja seksiä.”

Vihdoin käärmekin paljasti itsensä ja sanoi: ”Teillä hiirillä ei ole muuta kuin läheisriippuvuutta - olette te yksinkertaista porukkaa. Me käärmeet olemme juuri siksi niin ylivertaisia, koska te olette niin tyhmiä. Me vain odotamme paikoillamme, jotta te näkisitte kaiken vaivan ja tekisitte kaiken työn, ja sitten kun te olette valmiita, me syömme teidät, tai muuten vain puraisemme nilkasta ja katsomme kärsimystänne.”

Haukka laskeutui nuotiorinkiin ihmettelemään: ”Ette te käärmeetkään kovin fiksuja ole. Kaikki valheiden viidakon asukkaat tuntevat teidät ja siksi välttelevät teitä. Toisin on meidän haukkojen laita, me tulemme kuin hiljainen kuolema. Kukaan ei näe meitä ennen eikä jälkeen, kukaan ei edes tiedä olemassaolostamme, mutta silti me hallitsemme kaikkia. Me olemme kuninkait…”

Samassa ihminen ampui haukan jousellaan, löi käärmeen kaulan poikki ja avasi jalopeuran kaulavaltimon viidakkoveitsellään, talloi hiiren hengiltä suurella kumisaappaallaan, pyydysti variksen lintuverkkoonsa sekä leikkasi villisian sukuelimet onnenamuletikseen. 

Silloin feeniks-lintu nousi valheiden viidakon nuotiohiilloksesta ja nokisia silmiään pyyhkien huokaisi: ”Olen jo kaksi päivää kuunnellut näitä puheita ja luulin, etteivät ne koskaan loppuisi.” 

Samassa koko metsä syttyi tuleen ja paloi viimeiseen korteen saakka maantasalle.

torstai 8. syyskuuta 2016

Lampun henki

Kuva taikalampusta, josta nousee savua.
Sitten lamppu vain syttyi. Kukaan ei sitä odottanut, eikä kukaan edes tiennyt lampun olemassaolosta. Edes hän, jossa lamppu viimein syttyi, ei tiennyt lampusta, sen syttymisestä tai olemassaolosta mitään. Mutta koska niin on säädetty, että hän, josta tulee lamppu, voidellaan täyteen öljyä, tuolloin myös lamppu syttyy. Sitä ei voi kiistää, mikä on säädetty, sen kanssa voi vain oppia tulemaan toimeen.

Sitten, kun lamppu oli syttynyt, se alkoi syytää ympärilleen toivoa. Se huusi: toivokaa mitä haluatte, kysykää mitä osaatte, ja minä annan teille kaikki vastaukset. Heti esiin tuli skeptikko, joka sanoi, ettei usko lampunhenkeen. Hän jopa lampulle puhuessaan sanoi, ettei usko edes lampun olemassaoloon, vaan että hän vain puhelee tässä itsekseen omalle alitajunnalleen. Lampun henki kunnioitti skeptikon toivomusta ja repi häneltä molemmat silmät päästä.

Seuraavaksi järki ja tunne alkoivat tapella lampusta. Tunne sanoi sen olevan työkalu lisääntymiseen ja runsaaseen ravintoon. Järki onneksi varoitti ja sanoi, ettei kukaan voi vain toivoa lisääntymiskumppaneita ja ruokaa, mistä sitä tietää, pitääkö juuri niistä kumppaneista tai siitä ruoasta. Pian lamppu huomasi olevansa kahden käden puristuksessa, järki oli muuttunut oikeaksi kädeksi ja hieroi lamppua myötäpäivään. Tunne puolestaan oli muuttunut vasemmaksi kädeksi ja siveli lamppua nätisti vastapäivään. Pian lamppu ei enää osannut muuta, kuin toteuttaa toiveita ja perua niitä. Kohta kukaan ei enää hallinnut tilannetta, ja lamppu alkoi hiipua kuin kynttilä avomerellä.

Kun lamppu oli jo niin himmeä, ettei se valaissut edes itseänsä, tuli lampunhenki taas esiin. Nyt hän piteli arabialaista sapelia, ja löi molemmat lamppua hieroneet kädet poikki. Henki huusi: te varkaat! Varkaan kohtelun te saitte, kun ette osanneet päättää, mikä on oikein ja mikä väärin. Nyt lamppu pääsi taas rauhassa keräämään voimaansa, ja pian valoa alkoi loistaa koko huoneen täydeltä. Kun enää kukaan ei puuttunut lampun loisteeseen, se alkoi jo tuottaa valoa lähiseudun kasveille, ja jopa melkein kuihtuneet hyvänhedelmän puut alkoivat taas tuottaa satoa.

Kun lamppu oli loistanut riittävän kauan, se ei enää koskaan hiipunut, vaan loisti yhä enemmän ja enemmän. Pian se loisti niin paljon, ettei edes aurinko voinut muuta kuin liittyä sen valoon. Aurinkoa seurasivat kaikki muut galaksin tähdet, ja yksitellen niistä tuli osa hohtavaa lamppua.


Kun lamppu oli loistanut vieläkin kauemmin, se jossain vaiheessa huomasi olevansa ainoa valo ja olomuoto tyhjän ja mustan pimeyden keskellä. Silloin lamppu ymmärsi olevansa Vapaa Tahto.

maanantai 5. syyskuuta 2016

Pohjoisnavan kettu ja jänis


Viisas kettu asui pohjoisnavalla. Kerran jänis tuli kettua vastaan ja huomasi nälkäisen repolaisen vasta, kun se oli aivan vieressä. Jänis säikähti valtavasti ja henkensä uhalla se lähti juoksemaan karkuun. Kettu ei tehnyt elettäkään seuratakseen, vaan laittoi ruokalapun kaulaansa ja istui aloilleen.

Jänis juoksi ja juoksi, kunnes päätteli olevansa jo niin kaukana, ettei kettu enää yltäisi kahmaisemaan sitä takajalasta. Jänis toimi edelleen ripeästi ja kaivoi nyt repustaan kartan ja kompassin. Jänö oli mestarisuunnistaja ja löysi heti suunnan kohti kotia.

Jo hieman helpottuneena jänis jatkoi matkaansa ja oli varma pelastumisestaan. Jänis jatkoi pakomatkallaan monta tuntia, ja koska ympärillä välillä kuului rysähdyksiä ja muita outoja ääniä, oli jäniksen paikoitellen pakko juosta pitkiäkin matkoja – kettuhan saattoi olla piilossa missä vain.

Lopulta jänis oli juossut loputtomalta tuntuvan matkan lähes vuorokauden ajan. Lopen uupuneena jänis raahautui viimeisillä voimillaan suojaisan näköiseen paikkaan ja nukahti sijoilleen.

Jänis heräsi vasta, kun tämän koko ajan liikkumatta ollut kettu puraisi hänen niskansa poikki. Jänis oli kulkenut pohjoisnavan ympärillä koko tämän ajan, ja näin lopulta se raukka päätyi suoraan lähtöpisteeseen, kuin tarjottimelle ketun eteen.

Maailmankartta ja kompassi kuvassa.

Eräs mies kysyi Iisalta tarinan merkityksestä. Hän halusi tietää, miksi jäniksen piti kuolla ja mitä se teki väärin. Iisa vastasi: "Jäniksen matkaa varjosti pelko, minkä vuoksi hän unohti sen, mikä oli kaikista tärkeintä. Jos jänis olisi vain luottanut omaan sisäiseen kompassiinsa, hän olisi oitis pelastunut ja kettu olisi jäänyt ilman ruokaa. Sensijaan jänis pani toivonsa johonkin itsensä ulkopuoliseen pelastajaan. Näin jänis kuoli tehtyään pitkän ja turhan matkan."

Mies kysyi, mistä voi tietää, seuraako jotain itsensä ulkopuolista vai sisäistä kompassiaan. Hän kertoi haluavansa seurata Iisan opetuksia ja esimerkkiä.

Tämän kuultuaan Iisa sanoi miehelle: "Vaikka sinä seuraisit minua joka paikkaan, mutta et koskaan löytäisi minua sydämestäsi, et sinä oikeasti seuraisi minua minnekään. Samoin, jos sinä et kulkisi perässäni minnekään, mutta löytäisit minut sydämestäsi, kulkisimme me siitä eteenpäin yhdessä kaikkialle. Vasta sitten, kun se, mikä on sisällä, on sen kaltaista mikä on ulkona, ovat sisäinen ja ulkoinen kompassi sama asia."